Kaapelit 

 

Kaapelit näyttelevät yllättävän merkittävää osaa, kun musiikkilaitteistoa
viritetään kohti parasta mahdollista suorituskykyä.  Asiaa on helpompi ymmärtää tarkastelemalla koko systeemin toimintaa.  

Kun puhumme musiikkisignaalin vaativan ja monimuotoisen, dynaamisesti rajattomasti ja jatkuvasti muuntuvan signaalin toistamisesta eheänä, puhumme vaikeasta haasteesta, joka on mahdotonta täyttää sataprosenttisesti.  Monelle on helppoa ymmärtää ettei signaalin rakenne PARANE kulkiessaan läpi systeemin.  

Ensimmäinen haaste onkin saada signaali mahdollisimman onnistuneesti ulos äänitteeltä.  Tässä kriittisessä kohdassa ei koskaan onnistuta täydellisesti.  Se on pahin ongelmakohta, koska signaali ei sen jälkeen voi parantua, vaan HEIKKENEE jokaisessa systeemin askeleessa.  Siis jokaisessa laitteessa ja jokaisessa välikaapelissa.

Musiikin.com liikkeessä olemme sitoutuneet erityisesti musiikkisignaalin tarkan toiston toteuttamiseen äänitteeltä kuulijan korviin saakka.  Siksi olemme kaapeliasioissakin eri linjoilla, kuin useimmat ns. hifi- tai high end -liikkeet.  

Me etsimme kaapeleilta musiikin tarkkaa toistamista.   Sävelkorkeuksien sävelpuhdasta toistoa ja tarkkaa ajoittamista. Siis signaalin läpäisemistä aika/taajuus -koherentisti.  

Meitä ei yhtä kovasti kiinnosta äänen pienten nyanssien tai äänikuvien tarkkailu.  Meitä ei ensisijaisesti kiinnosta, missä tilassa soittajat soittavat, tai missä he seisovat  esiintymislavalla.  Suuret tilalliset etäisyydet soittajien välillä ovat useimmiten miksauspöydällä kaikulaittein ja muin keinoin keinotekoisesti äänitteelle luotuja efektejä, eivät luonnollisia todelliseen esitykseen liittyviä todellisia tallenteita.  Ja tietyt laitteet on helppo rakentaa korostamaan näitä efektejä..  Siihen kikkaan ei kannata lähteä mukaan.  Musiikki on tärkein asia ja musiikin rakenteiden toisto yleensä heikkenee näiden hifi-kikkailujen myötä.

Meitä kiinnostaa kuulla, mitä soittajat TEKEVÄT lavalla.  Yritämme pitäytyä musiikin laadun maksimoimisessa.  Vuosikymmenien kokemuksen mukaan, tämä tuo suurimman hyödyn musiikinkuuntelijalle hänen suhteessaan musiikkiin ja musiikin tarjoamaan terapeuttiseen hengen ravintoon.  Musiikin tarkka toistaminen kehittää kuuntelijaa musiikillisesti.

Monet asiakkaamme ovat panneet aiemmin ostamansa usein hyvin kalliit kaapelit myyntiin ja vaihtaneet tarjoamiimme edullisiin kaapeleihin, koska ovat näin saaneet korvin kuullen parempaa musiikkia kotiinsa.  Näissä tapauksissa erilainen lähestymisemme kaapeleiden merkitykseen tulee hyvin selvästi esiin.  Musiikkikeskeinen lähestymiskulma.  

Samalla se on vapauttava tilanne asiakkaalle, koska hän voi saman tien unohtaa kaikki superkalliit kaapelivaihtoehdot mielestään, ymmärtämällä niiden tarkoituksen uudella tavalla - että ne eivät välttämättä tarjoa sitä, mitä hän on alkanut arvostaa.  Hän pääsee irti high-end maailman tyypillisimmistä hintaporrastus-klisheistä, koska hänelle on selvinnyt, että hifin tarkoitus ei ole nypläyksen mahdollisimman tarkka kuuleminen, vaan musiikin elävä kokemus.

 

 

Olemme kehittäneet myös omia kaapelimallejamme.  
Miksi kehitämme omia kaapeleita? 
 

Kahdesta syystä:  Siksi, ettemme kokemuksemme perusteella luota kaapelivalmistajien kykyyn valmistaa hyvin musiikkia välittäviä valmiskaapeleita.  Vain parhaat laitevalmistajat tarjoavat varmasti toimivia kaapeleita, kuten Linn Products ja Naim Audio.  He ovat kuuntelemalla valinneet kaiken - myös kaapelit  (huom! myös virtakaapelinsa).

Me kuuntelemme samoin kriteerein ja voimme valita koko maailman kaapelitarjonnasta tässä ja nyt.  

Ennen kaikkea voit luottaa siihen, mitä sanomme.  Jos ylistämme jotain kaapelia, se myös ON sanojemme arvoinen.  Säästyt vikainvestoinneilta, sillä kaapelimarkkinoilla jos missä voit heittää paljon rahaa hukkaan.   Ja VOIT MYÖS ITSE KUULLA SEN!  

Omissa kokeissamme olemme pettyneet lukemattomia kertoja.  Ja välillä tuntuu siltä, että mitä kalliimpi kaapeli, sen varmempaa on ollut pettymys.

Voisimme tahkoa rahaa huomattavasti helpommalla ottamalla myyntiin kauniisti pakattuja ja isolla rahalla mainostettuja, varsinaisilla kaapelibrändeillä leimattuja, haluttavan näköisiä  johtoja.  Jos olisimme löytäneet omiin musiikillisiin vaatimuksiimme riittävän kaapelisarjan, varmaan tekisimmekin näin.  Mutta emme ole löytäneet.  Siksi olemme omatoimisesti tehneet tutkimustyötä lukemattomin vertailevin kuuntelutestein ja etsineet paremmin toimivat yhdistelmät johtimista, liittimistä ja juotostinoista.  

Kaapelimme ovat jotain ainutlaatuista markkinoillamme.  Erikoisvalmisteisia huipputuotteita kohtuuhintaan - ilman brändimarkkinoinnin ja kalliiden pakkausten kustannuksia.

Kova työ löytää huippukaapelien reseptit kuuntelukokein, mutta olemme perustaneet toimintamme etsimään parasta musiikin välittämistä.  Emme voi tinkiä siitä helpon rahan johdosta.  Samasta syystä emme myy monia muitakaan markkinoidemme menestystuotteita, kuten edullisesti valmistettuja aktiivikaiuttimia yms.  Valitsemme kaiken myymämme niiden musiikintoistollisen kyvykkyyden perusteella.  Emmekä hyväksy sellaista, joita korvamme pitävät huonona.

Teetämme tutkimustemme kautta kehitetyt kaapelimme ulkomailla valmiiksi.  Vain erikoismittoja valmistamme itse.

 

 


Parhaat välikaapelit MUSIIKILLE 

Tarjoamme viittä erittäin hyvin musiikkia välittävää  kaapeliversiota plus balansoituja välikaapeleita joistain kaapelityypeistämme. 

Näiden kaapeleiden musikaalisuudesta voit olla täysin varma = ne heikentävät musikaalista sisältöä signaalissasi tavanomaista vähemmän.  Sävelkorkeudet tulevat läpi, ajoitukset ja rytmi kestävät koossa.  Musiikki kulkee ja vaikuttaa - mikäli signaali on laadultaan sitä tasoa.  Draama läikyttää sieluamme.

Painotamme, että kaapelimme eivät ole "Hifi kaapeleita", vaan aivan erityisesti MUSIIKKI -kaapeleita.  Mieti kummat sinä tahdot systeemiisi!?

 

 

 

 

 

Aikaisempien erinomaisten kaapelilöytöjemme Musical Blue ja Musical Green avulla ja parin muun onnellisen yhteensattuman ansiosta kehittelimme talven 2008-2009 kuluessa noin 5 kuukauden punnerruksen ja vertailukuunteluiden avulla ultimiluokan välikaapeleita -  ja osuimme lopulta omasta mielestämme lähes täyskymppiin.  Oikeastaan hieman yllätykseksi itsellemmekin.

Onnistuimme kehittämään täysin uuden AKURATUM välikaapelin.  Tämä on tärkeä saavutus siksi, että se on paras koskaan kuulemamme välikaapeli musiikin välittämiseen.  Akuratumin salaisuus on "Akuratum-liitos", eli kaapelin kriittisin kohta, jossa johtimet liittyvät liittimeen  ... ja erinomainen kaapeli sekä mainiot liittimet, tottakai.

Fantastinen luonnollisuus ja tasapaino, puhtaus ja nopeus.  Se välittää myös luonnollista "munaa" musiikissa.  Soittimissa on "aito klangi".  Basso on täyttä herkkua..  Kaapeli kykenee välittämään soittimet ja tilainformaation erotellen instrumentit toisistaan ja koska musikaalisuuskin on huipussaan, soittajien tekemisiä on äärimmäisen helppoa seurata.  Musiikin kauneus koskettaa.

Painotamme kuitenkin, että tämän kaapelin parhaat ominaisuudet tulevat esiin vain musikaalisesti parhaissa laitekokoonpanoissa.  Mikäli systeemi ei ole ole musikaalisesti hyvätasoinen, ei tästä kaapelista ehkä ole hyötyä, kuin osittain.  

Edullisimmat Musical Blue -kaapelimme ovat erinomaiset kaapelit suurimpaan osaan hifisysteemeitä.  

Emme siis tuputa Akuratum tasoa mitenkään.  Ne, joilla on huippusysteemit, kuten Linn laitteet, voivat kuulla, että Akuratum on enemmän, kuin hintansa arvoinen.  Edullisempi, kuin alla esiteltävä Linn Silver Interconnect, jota ei ennen Akuratumia ole kyennyt haastamaan yksikään välikaapeli huippulaitteistossa.  Linn kaapeli olikin tärkein referenssi Akuratumin kehitystyössä.  Linn Silver on edelleen erinomainen huippukaapeli itsessään.

Tapahtui liikkeessämme 3/2010:

Liikkeemme Linn Akurate kokoonpano on parantunut selvästi askel askeleelta Akuratum kaapelointien myötä.  Pidätimme kuitenkin  tietoisesti Akuratum liitettyjen kaiutinkaapelien asentamista ko. kuunteluhuoneeseen.  Lopulta toisen kuunteluhuoneemme kokoonpano, jossa oli mm. Exposure 2010s2 vahvistin (alle 900,-) löi bassomelodiassa 25 tuhannen euron arvoisen Akurate settimme (!).  Lopulta vaihdoimme myös kaiutinkaapelit Akuratum teknologialla parannettuna - Linn settimme hyppäsi valtavan askeleen musiikintoistossa eteenpäin - omalle tasolleen!  Halusimme testata ajan kanssa, miten paljon kaiutinkaapelin liitos voi vaikuttaa kokonaistuloksiin.  Uskomattoman paljon!  Akuratum teknologia on parhaimmillaan todellinen systeemi-upgrade.  Edullisimmasta päästä.

Akuratumin RCA-kaapeleiden varastomitat ovat 1 m ja 0,5 m.  Lisäksi olemme valmistuttaneet 20 cm erikoispituuden, Akuratum ACTIVA.  Tämä myydään yksitellen ja se on tarkoitettu Linn monikanavapäätteiden keskinäiseen liittämiseen.  Erittäin kätevä kaapeli, kun tehdään bi-amp, tri-amp, tai aktiivijärjestelmiä, jotka ovat käteviä rakentaa Linn Chakra vahvistimilla ja Linn kaiuttimilla, koska aktiiviset jakosuodinkortit saadaan asennettua vahvistinten sisään.  Ja tuo paremman tuloksen, kuin sisäinen liittäminen.

Asiakaspalaute:

"Täytyy sanoa, että olette osuneet naulan kantaan. Nyt on koko viikonloppu ajettu kaapelia sisään ja voin vain todeta, että musiikkia löytyy enemmän ja enemmän. Olen pitänyt AKKURATUMIA cd-soittimen ja etuvahvistimen välillä.

AKURATUM ajautuu sisään koko ajan. Ja koko ajan "kaivautuu" levyiltä uusia soittimia. Ennen kaikkea basso- ja keskiäänialueen melodiat ja soitinkuviot tulevat esille ja niitä on helppo seurata. Katsotaan, kuinka kauan sisäänajautumista jatkuu."

Toinen asiakaspalaute:

"Akuratum on tähän mennessä iskevin ja rytmisin kaapeli, mitä olen testannut. Slämiä ja atakkia on todella mahtavasti ja  alarekisteri on kiinteä ja melodinen. Jälleen kerran on ollut hämmästelemistä siinä, mitä pelkkä kaapeli voikaan saada aikaan!!!   Sarjassaan siis ehdoton huippu, hintaan katsomatta, mutta myöskin erittäin vaativa lähteen suhteen."

 

GREEN NAME AKURATUM

Uutuus Akuratum-perheessä - Naim Audio systeemeihin sopiva DIN 5 -signaalikaapeli Akuratum liitoksin.  Myös Naim -setteihin on nyt saatavana huippukaapeli kohtuullisella hinnalla.

 

 

 

 

Linn Silver Interconnect  

kaapelit ovat 1,2 metrin mittaiset.

"Linn claims these new Silver Interconnects to be "a very significant performance upgrade option for any source and amplification components." These new interconnects consist of a very fine strand, high copper content in an insulated tri-wire configuration inner signal conductor with twin outer screens which are then encased within a silver outer sheath." 

Nämä ovat huippukaapelit. Erittäin musikaaliset.  Ne ovat joko 1,2 m tai 60 cm mittaiset.  Tilauksesta myös pidempiä välikaapeleita saatavana. 

Liittimet ovat erittäin paksua materiaalia.  Liittimiä myydään myös erillisessä 4 kappaleen pakkauksessa.  Nämä liittimet ovat RCA liittimien huipputasoa.

Mikään kaapeli ei lisää musikaalisuutta, sitä emme suinkaan väitä, vaan musikaalisesti hyvää signaalia on ensin syötettävä kaapeliin. Toinen kaapeli vain rikkoo signaalin rakennetta vähemmän, kuin toinen. Nämä vahingoittavat signaalia hyvin vähän.  

Linn Silver Interconnect kaapelia valmistetaan myös balansoituna versiona, joka myydään joko valmiina mittoina XLR liittimin tai liikkeessämme valmistettuina, Lejonkloun erikoistinalla juotetuin  Neutrik liittimin.  

Samasta kaapelista valmistamme myös 5-DIN liittimin (lukittavin) varustettua huippuvälikaapelia esim. Naim laitteille.  Kuva oikealla Linn Klimax aktiivikaiuttimen päällä.

 

 

 
 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



 

 

 

Green Name sekä Musical Green ja Balanced Green - samasta kaapelista useaan käyttöön

Musical Green on myös oma välikaapelilöytömme.  Testasimme lukuisia vaihtoehtoja löytääkseemme mahdollisimman hyvin musikaalisia tekijöitä läpäisevän välikaapelin Naim laitteille DIN-liittimin sekä toisaalta balansoiduille laitteille XLR-liittimin.  

Balansoitua versiota kutsumme nimellä Balanced Green.  DIN-liittimin kaapelia kutsutaan nimellä Green Name.  Tavallisena RCA -välikaapelina tämän kaapelin nimi on meillä Musical Green.

Se lyö mainion Musical Bluen ollen selvästi edullisempi, kuin Akuratum tai Linn Silver Interconnect.  Green on valiokaapeli ja enemmän, kuin riittävän hyvä useimpiin hifilaitteistoihin.

Uskomme, että Green Name -välikaapelilla ja varsinkin Green Name Akuratumilla saat esim. Naim-laitteista parhaan musiikkituloksen irti.  Naimin arvokas Hi-Line välikaapeli on tietenkin huipputasoa, mutta hintaero on valtava.  Jos tahdot lähelle terävintä kärkeä kohtuuhintaan, voit valita Green Name -kaapelin.  

Siihen saakka, kun et ole valmis investoimaan Naim HiLine -kaapeliin, Green Name lienee paras sijoitus soittimesi ja vahvistimesi välille.  Se sopii väriltäänkin Naim Audion laitteisiin erittäin hienosti.

 

Balanced Green

On rakennettu samasta kaapelista, kuin Musical Green ja Green Name.  Päätteinä 3-piikkiset XLR-liittimet.  Voimme toimittaa mittatilaustyönä, mutta pyrimme pitämään normaaliparin hyllyssä. 

 

 

Balanced Green on tulossa saataville myös Akuratum teknologialla upgreidattuina.  Yritämme saada kaapelit hyllyyn syksyyn 2010 mennessä.

 


 

Musical Blue

oli ensimmäinen oma välikaapelilöytömme.  Etsimme pitkään edullista, mutta musikaalisesti pätevää välikaapelia.  Välikaapelia, joka päästäisi musiikin melodian ja rytmin mahdollisimman vahingoittumattomina lävitseen.  Testasimme suuren määrän välikaapeleita (ja testaamme yhä jatkuvasti).  Onnistuimme lopulta - löysimme erinomaisen välikaapelin.  Nimesimme sen kuvaavalla nimellä The Musical Blue, koska se toimii hienosti musiikin kanssa ja koska se on väriltään sinistä.

Mikä hienointa: Tämä kaapeli on hinnaltaan edullista!  Olemme tehneet tutkimustyön puolestasi, jotta valinta sinulle olisi helppoa.  

Tämä kaapeli lyö monet hurjasti kalliimmat kaapelit musiikin tarkassa  välityskyvyssä.  Hyödynnä tekemäämme tutkimustyötä ja hanki varmasti hyvin toimivat välikaapelit!  Yllätyt, kun luet hinnastostamme näiden hienojen välikaapelien hinnan.  Olemme myös varmistaneet, että saat ne juuri sen pituisina, kuin tarvitset.

Itse kaapeli, jonka löysimme lukemattomien vertailujemme tuloksena, ei ole lainkaan hifi-kaapelia, vaan lavakäyttöön valmistettua, vahvaa, musiikki-instrumentti -kaapelia kitara- ja keyboard -tarkoituksiin.  Akuratum kaapeliemme tausta on samanlainen. 

Hifi-tarkoituksiin valmistetut kaapelit eivät jostain syystä näytä pärjäävän musiikki-instumenteille valmistetuille kaapeleille musiikin välityskyvyssään.  Hauska juttu sinänsä omassa itsestäänselvyydessään :)  Onneksi lähdimme etsimään parempaa hifi-maailman ulkopuolelta!

Saatavana meiltä 0,5 m ja 1,00 m mittaisina pareina.  Myös tilausmittaisena.  

Asiakkaamme sähköpostista:

"Tähän asti olen käyttänyt rca-kaapelina sellaista ilmaista mustaa
peruskaapelia, ja siihen verrattuna ero on suorastaan huikea; musiikki on
lämpimämpi, harmoniikka tulee paremmin esiin, ja kun olen itse muusikko, olen iloinen siitä että KAIKKIEN soittimien, olkoon se sitten pianon,
kitaran, basson, rumpujen, saksofonin, tai jonkin muun, soundit tulevat
esiin ihan eri tavalla kuin ennen. Jos omistaa, sanoisin, yli 700€:n
järjestelmän, todella kannattaa sen 50-200€ laittaa kaapeleihin.
Kiitos hyvästä palvelusta, olen täysin valmis maksamaan kyseisestä
kaapelista, eli The Musical Blue -kaapelista."
proge- ja jazzkuuntelija ja -soittaja

Toisen asiakkaan e-mailista (Exposure 3010s -vahvistin ja Musical Blue välikaapeli & Exposure DMF 2 kaiutinkaapelit): 

"Nyt on vahvistinta sisäänajettu melkein se 50 tuntia sinisien lakujen kanssa ja ai perkule kun kuulostaa musiikki hyvältä!! Edellisestä vahvistimestani puuttui selvästi tehoa, vaikka siinäkin luvattiin 100w per kanava, mutta tämän vahvarin kautta musiikin tuntee ja tuli sellainen voima mukaan mitä ei ennen ollut. Ja noista sinisistä lakuista, tein vertailua niitten ja monsterin m1000i välillä ja noi siniset vievät kyllä voiton vaikka toi monsteri on hinnoteltu päälle 300e piuhaksi.. Kuten itsekin sanoit, niin tuo sininen piuha tuo musiikkiin sellaisen soljuvuuden, erittäin helppo nauttia kun instrumentit ovat tasapainossa. Tätäkö tämä musikaalisuus on, mistä olet puhunut? Jos on, niin tätä lisää!"

Palaute asiakkaaltamme, joka hankki Heed CanAmp 
kuulokevahvistimen ja The Musical Blue välikaapelit:

"Täytyy tässä välissä heittää kiitokset sinne päin, jopa tuli mahtava combo postissa! Luurit ovat pysyneet aika hyvin liimattuna päähän koko viikonlopun. Lähettämäsi välikaapelit ovat erittäin mehukkaan kuuloiset ja todellakin nimensä mukaiset.  Kiitos ja kumarrus!"

 

Musical Blue on usein osoittanut, että pelkkä välikaapeli voi parantaa systeemiä yhtä merkittävästi, kuin uuden, paremman äänilähteen hankkiminen.  Tietenkään välikaapeli ei paranna mitään, vaan parhaimmillaan heikentää eli rikkoo signaalin rakennetta vähemmän, kuin toinen välikaapeli.  Sitä kautta musiikintoiston lopputulos paranee!

Silti on myös nöyrästi huomautettava, että tietyt kaapelit saattavat aina antaa erilaisia tuloksia eri systeemeissä, joten aivan kaiken kattavaa varmuutta ei voi koskaan tulla siitä, että jokin kaapeli on se paras kaikissa yhteyksissä.  Sitä emme rehellisyyden nimessä tahdo väittää.  Mutta meistä on kiva löytää huipputason tavaraa, joka ei maksa kultaa.


Naim Audion HiLine  

Naimin huippuvälikaapeli.  Tämä on signaalivälikaapeli, jossa Litz -punos on päätetty erikoisrakenteisiin DIN-liittimiin.  Liittimet eristävät kaapelin tuoman värähtelyn laitteista.  Naim Audio on todennut akustisen takaisinkytkennän vahingollisuuden myös kaapelien kautta laitteisiin tunkeutuessaan.  Siksi joissain uusimmissa Naim Audion laitteissa on liitinpaneeli vaimennettu laitekoteloon nähden.  Samasta syystä on HiLine kaapeliin kehitetty aivan uudenlainen DIN-liitin.

 

 


Antenna-Gold 

Uusi erikoisantennikaapelimme.  Erinomainen antennikoaksiaali kullatuin liittimin.
Mieti, miten hapettuneita ja likaisia antenniliittimet lattian rajassa yleensä ovat!
Tämä kaapeli tekee ajan ja pölyn myötä yhä suuremman eron. Saatavana eri pituuksin.

 

Red-Alert Digital

Paras tähän asti kokeilemistamme koaksiaalikaapeleista digitaalisen signaalin siirtoon on paksu ja tukeva, kirkkaan punainen, Red-Alert Digital -kaapelimme.  Saatavana sekä RCA/RCA että BNC/RCA versioina.  Kullatut liittimet.  Erinomaiseen signaalivälitykseen.  

Varsinaista jöötiä.  Myllysilta ei olisi notkunut Turussa, jos siihen olisi muurattu tätä kaapelia jo heti alussa...

 

Green Grass Digital

Edullisempi digitaalikoaksiaalimme on nimeltään Green Grass Digital, koska se on väriltään kirkkaan vihreä.  Varsin mainio digikaapeli tämäkin ja saatavana sekä RCA/RCA että BNC/RCA kaapelina (kuvassa).  Kullatut liittimet.

 

 

FireSnake TOSLink

Lisäksi digitaalikaapelivalikoimaamme kuuluu uusi FireSnake TOSLink valokuitukaapeli eri mitoissa.  FireSnake TOSLink kaapeli on tukevasti suojattu valokuitukaapeli metallikuorisin liittimin.  Ammattitason valokaapeli.

 

Valikoimassamme ovat lisäksi Naim Audion digitaalikaapelit.

 


 

 

Kärkikaiutinkaapelit musikaalisin kriteerein arvioituna 

 

 

 

 

Linn K20  

K20 on Linn peruskaapeli kahdella rinnakkaisella 4 mm2 johtimella.  Kaapeli on väriltään harmaata, lapamatomaista ja hyvin joustavaa sekä helppoa kuorittavaa.  Täysin käyttökelpoinen kaapeli musiikin suhteen.

 

Kun rakennat bi-amp tai oikeata aktiivista systeemiä, tarvitset useammat kaiutinkaapelit vahvistimista kaiuttimiin päin.  Linn tarjoaa erittäin hyvät kuparikaapelit, jotka on tarkoitettu juuri tähän tarkoitukseen.  Sekä tupla että tripla pareina.  K400/K600 kaapelit ovat 2 x 4 mm2 kierrettyjä kaapelipareja valettuna 2 ja 3 paria samaan eristeeseen.

 

         

Linn K400  

kaiutinkaapeli tuo kahdet kaapelit kaiuttimelle.  Kaapeli on myös varsin litteätä ja katoaa esim. maton alle mukavasti.

            

Linn K600  

on sama kaapeli, mutta kolmena parina.  Mikäli sinulla on kolmijakoinen kaiutin ja joko tri-amppaat sen tai tuot kolmelta aktiivipäätteeltä kaapelit, silloin K600 on kätevä ratkaisu.  Nämä Linn kaapelit ovat hyvin arvostettuja kaiutinkaapeleita maailmalla.

LINN KAIUTINKAAPELEILLE NYT SAATAVANA AKURATUM LIITOSTEKNOLOGIA - VIELÄ PAREMPI MUSIIKIN VÄLITYS!

 

Yllä olevissa kuvissa olevat liittimet ovat ns. BFA -liittimiä, jotka sopivat vain tiettyihin vahvistimiin.  Useimmiten käytämme kuitenkin Linn Knekt banaaniliittimiä.  Niitä myydään myös erikseen.  Ne ovat tukevatekoisia ja kestäviä hopeapintaisia huippuliittimiä, jotka tarjoavat erittäin hyvän kontaktin.  Ne on tarkoitettu 2,5-4 mm2 kaapelille.

 

Linn Knekt banaanit 

on valmistettu tarkasti 4 mm2 kaapelia varten.  Kokenut ja taitava asentaja osaa panna neljän neliömillin kaapelin Knekt banaanin sisään suoraan ja kokonaan sekä juottaa sen kunnolla kiinni liittimeen.  Musiikin.com:n tekemät liitokset ovat sellaisia.

Voit tilata joko pelkkää kaapelia oman mittasi mukaan, tai valmiiksi hopeapitoisella tinalla juotetut päätteet toivomuksesi mukaan.  (Tai Akuratum superliitoksin).

Välikaapeleitamme emme myy metritavarana, pidämme niiden laadusta kiinni omien liitos/liitin -standardiemme kautta.  Vain kaiutinkaapeleita toimitamme metreittäin.  Suosittelemme niillekin valmistamista Musiikin.com:ssa.


 

Exposure DMF one ja DMF two  

DMF-2 on Linn kaapelien ohella se kaapeli, jota yleisimmin myymme ja asennamme.  Se on musikaalisesti erinomaisesti toimivaa, mutta edullista kaapelia.  Normaalisti liitämme mittatyönä kaapeleihin LINN Knekt banaanit, mutta myös toisenlaisia liittimiä on saatavana.

Kaapeli on rakenteeltaan 2 x 4 mm2 lapamatomainen kaapeli, jossa plus ja miinusjohtimet pysyvät etäällä toisistaan.  Kaapeliin on painettu suuntanuoli ja plusjohtimen vaipassa on pieni uloke, josta sen tunnistaa.

DMF -KAIUTINKAAPELEILLE NYT SAATAVANA AKURATUM LIITOSTEKNOLOGIA - VIELÄ PAREMPI MUSIIKIN VÄLITYS!

Huom! DMF-2 kaapeli lopetetaan, koska kaapelin tilauserä on liian suuri Exposurelle varastoitavaksi.  Meillä on vielä viimeinen vajaa kela myynnissä, joten kannattaa pitää kiirettä.  Edullisempaa ja hieman pienempää Exposuren DMF-1 kaapelia saa jatkossakin.


Naim Audio NACA5  

Parhaat tulokset Naim Audion laitteilla saat varmimmin käyttämällä Naimin omaa NACA5 kaapelia, joka on suunniteltu tarjoamaan sopiva induktanssi Naimin päätevahvistimille.  Rakenne on lapamatomainen, 2 x 4mm2.

Kaapelin haittapuolina voidaan pitää sen suurta jäykkyyttä sekä eristeen muotoilua, joka vaikeuttaa joidenkin liittimien liittämistä.  Kuoriminen on työlästä kovan eristeen johdosta.

Musiikin.com -liikkeessä teemme myös parhaiten soivat NACA5 kaiutinkaapelit, nimittäin Akuratum liitetyt.  Käytämme myös aina erinomaisia Linn KNEKT banaaneja, jotka ovat monestakin syystä parhaimpia banaaniliittimiä.

NAIM KAIUTINKAAPELEILLE NYT SAATAVANA AKURATUM LIITOSTEKNOLOGIA - VIELÄ PAREMPI MUSIIKIN VÄLITYS!


Kaiutinkaapelien valmistus  

Rakennamme kaapelit käyttövalmiiksi.  Hinnoittelu rakentuu kolmesta elementistä.  

1. Kaapelin metrihinta
2. Liittimien hinta liitettynä (Normaali tai Akuratum)
3. Rakennuspalkkio

Hinnastosta voit itse laskea kaapelin lopullisen hinnan ottamalla huomioon nämä kolme kustannustekijää.  Kaikki ovat hinnastossa esillä.

Myymme myös kaapeleita metritavarana sekä liittimiä, mutta parhaat tulokset saat teettämällä kaapelin valmiiksi musiikin.com liikkeessä.

 

 

 

Akuratum teknologia on nyt saatavana myös kaiutinkaapeleihin!  Katso hinnastostamme ja näet, miten vähällä lisähinnalla saat merkittävän upgraden kaiutinkaapeleihin.  Se voi olla kokonainen systeemi-upgrade, hyvällä tasolla liikuttaessa.  Huomattavasti edullisemmin, kuin laitevaihdoilla.

Teemme Akuratum liitoksia Linn, Naim ja Exposure -kaiutinkaapeleihin.

 

 


 

Parhaina virtakaapeleina 

 

Suosittelemme alla olevia kaapeleita.  Periaatteessa kärkipään elektroniikan kuten Linn, Naim ja Exposure, kanssa kannattaa ehdottomasti pitäytyä lähtökohtaisesti laitteen alkuperäisessä virtakaapelissa.  

Mistään verkkovirtasuodattimista näiden tasoisten laitteiden kanssa ei ole hyötyä, vaan päin vastoin yleensä ne tappavat musiikkia eli heikentävät toiston laatua.  Esim. Linn elektroniikan Dynamik -hakkurivirtalähteet puhdistavat verkkovirran paremmin, kuin erilliset suotimet.  

Alla mainitut kaapelit ovat kokeiltuja ja kehitettyjä.  Hyvin harvinaisia löytöjä siis tai suurella vaivalla kehiteltyjä.


Naim Audion PowerLine on Naimin uusi huippuvirtakaapeli.  Tämä kaapeli parantaa luultavasti minkä hyvänsä merkkisen laitteen toimintaa korvin kuultavasti.  Suomen versiossa on rhodiumpintaisin piikein varustettu Furutechin virtaplugi.

Six Moons:

And the sound?

"Its core quality is wide frequency response with great, deep and very controlled bass. This register appears clearly treated with incredible texture. You can follow any bass line with the sort of evidence that's not so frequent. Impacts are very physical. You really feel the power and slam. The midrange is completely open and with a fantastic sensation of energy yet no stress. The treble is luminous, clear, extended, again free of stress but very persuasive. The rhythmic abilities of the PowerLine are fine as you would expect from any Naim product. The beat is so well established that you can't confuse it with any melodic line. If you want a foot-tapping product, this is it. Finally, the imaging criterium isn't the least of it. Each disc is reconstituted with a very honest and natural scale. The PowerLine is not blowing up the soundstage but keeps everything on a very human size. Its main points here are precision, pinpoint positioning and an almost tactile feel of the scenery."


 

 

LINN, Naim Audio ja Exposure -valmistajien alkuperäisiä virtakaapeleita saatavana Musiikin.com liikkeestä.

 


 

 

Saksan Naim edustaja Music Line valmistaa myös virtakaapelituotetta nimeltä Power Igel.  Tämä jakotukki on tähtimuotoon kytketty ja siitä tulee 6, 8 tai 11 kpl suoraan laitteisiin sopivaa syöttökaapelia.

Käytännössä osoittautunut hyväksi mm. Naim Audio laitteille sekä joillekin putkilaitteille.  (Ei välttämättä Linn systeemeille sopiva tuote.)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


 

Kaiutinjalustat

 

Myös kaiuttimien ripustuksella on suuri merkitys, erityisesti silloin, kun äänilähde ja vahvistimet ovat musiikillisesti hyvätasoisia.  Ja kaiutin korkealuokkainen.  Kiinnitämme ripustukseen suurta huomiota, ja niin tekevät parhaat kaiutinvalmistajatkin.  

Näemme vielä hiukan ekstravaivaa laatukaiuttimien ostajille, jotta saamme viimeisenkin terän puristetuksi kaiuttimien musikaalisen toistolaadun maksimoimiseksi.  Kysy siitä lisää meiltä!

 

 

Linn Brakit 

Linn Brakit on tukeva ja täysin säädettävä
seinäteline.  Sopii suoraan esim. Unik kaiuttimiin.

 

 

                      

Linn Unik Stand 

Linn Unik kaiuttimiin suoraan ruuvautuva, kolmipiikkinen ja tukeva jalusta.  Kappaleittain.  Valkoinen.

 

                  

Linn Komponent 104 Stand 

Linn Komponent 104 kaiuttimelle valualumiinijalusta säädettävin piikein.  Väri grafiitti tai hopea. 

 

 

 

            

Linn Majik 109 Stand 

Linn Majik 109 kaiutinjalusta on hieman poistuvaa Katan
jalustaa isompikokoinen.  Korkeus on sama.  Täytettävä.

Meillä on erityinen menetelmä tehdä huippuviritys kaiuttimen ja jalustan välille ja teemme sen puolestasi hankkiessasi kaiuttimet jalustoineen meiltä.  

 

 

                  

Linn Majik 140 Stand 

Nykyään saatavana myös Linn Majik 140 jalustoja
Majik 140 lattiakaiuttimiin.  Erikoisjalusta on 7 kg painoinen alumiiniblokki, jossa kiinnitysaukot kaiuttimille sekä piikit alaspäin.  Jalustat ovat myös hieman laajemmat kooltaan verrattuna normaaliin MDF jalustaan. Merkittävä parannus musiikintoisto tarkkuudelle.

 

 

 

        

Linn Akurate 212 Stand 

Linn Akurate 212 kaiutinjalusta on kaiuttimen pohjaan
pultattava, erittäin tukeva jalusta.  

 

 


         

Neat Momentum 3 Stand

Hienot kaiutinjalustat isommille jalustakaiuttimille.
Näyttävä rakenne.  Aluslevy on MDF-levyä, ylälevy terästä.

 

 

 

    

Neat Motive 3 Stand

Näyttävät kaiutinjalustat esim. mustille Motive kolmosille.


 

NorStone Stylum II Stand

Näyttävät kaiutinjalustat, jotka on säädettävin piikein
sekä alas- että ylöspäin.  Haluttaessa hiekalla täytettävät.
Väri hopea tai kiiltävän musta.  Korkeudet n. 60 tai 80 cm.

 

 

 

 

            

NorStone Walk Stand 

Näyttävät kaiutinjalustat.  Pohjalevy lasia.
Väri kiiltävän musta.  Korkeus  72 cm.

Ei piikkejä.

 

 

 

 

             

NorStone Century Stand 

Näyttävät kaiutinjalustat.  Pohjalevy lasia.
Musta tai suklaan ruskea nahkapinta.  Korkeus  60 cm.

Ei piikkejä.

 


 

 

EPOS ST12i Stand

Näyttävät ja tukevat, avoimet kaiutinjalustat, jotka tulevat piikein sekä alas- että ylöspäin.  Väri musta.  Korkeus piikattuna 54 cm.

 


 

 

Q-Acoustics 2000ST stand

Säädettävät piikit, vaimennusvaahtoelementit putkille sekä erilliset ylälevyt Q-Acoustics 2010 ja 2020 kaiuttimille sisältyvät.  Väri musta.  Mitat: 586 x 240 x 300.
Kiiltävä musta tai valkoinen.

 

      

Q-Acoustics 2000WB Wall Braket

Säädettävä seinäteline Q-Acoustics kaiuttimille.

 

 

 


Laitealustat

 

Niin elektroniikka, kaikki elektroniikka, virtalähteet mukaan lukien, kuin levysoittimet ja digisoittimetkin hyötyvät kevyestä, jäykästä ja vaakasuorasta alusta korvin kuultavasti.

Tarjoamme lukuisia erilaisia laitetelineitä sekä aivan erityistä tuotetta: STANDFAST -laitealustaa optimoimaan laitteiden kyky toimia optimaalisesti ja siis soida parhaiten.

 

STANDFAST B laitejalusta esim Rega tai Pro-ject levysoittimen alle.