Vahvistimet

 

Monesti luullaan, että vahvistimella ei ole suurta merkitystä musiikintoistojärjestelmän kokonaislaadulle.  Luulo on virheellinen.  Kaikilla järjestelmän osilla on kriittinen merkitys toiston laadulle, myös vahvistimella.

Herkkä musiikkisignaali

Systeemin tarkkuus musiikkisignaalin toistolle on riippuvaisinta äänitteen laadusta ja siitä, miten tarkasti soitin kykenee poimimaan erittäin vaativan ja monimutkaisen musiikkisignaalin äänitteeltä sekä panemaan sen matkaan kohti vahvistinta.  Tästä eteenpäin signaali vuorenvarmasti vain heikkenee eli tapahtuu informaation katoamista, herkän signaalimuodon vaurioitumista.  Tämä tapahtuu systeemin kaikissa osissä, niin myös kaapeleissa, vahvistimissa ja kaiuttimissa.

Vahvistimilla on usein selviä eroja kyvykkyydessä musiikkisignaalin toistossa.  Tosin on huomattava, että puutteellinen soitin lähettää heikkotasoista signaalia ja sellaisen toistamisessa heikompi vahvistin suoriutuu tehtävästä lähes yhtä hyvin, kuin parempi vahvistin.  Merkittävää eroa ei siis juuri kuule, ainakaan musiikin rakenteesta.

Jotta hyvän vahvistimen vahvuudet tulisivat esiin, on systeemissä ensin oltava hyvä soitin.  Mikäli systeemin muutkin osat ovat kykeneviä, onkin jo helppo erottaa parempi vahvistin heikommasta.  Tehon kanssa tällä ei ole paljonkaan tekemistä.  Ei myöskään ns. mittausarvoilla ole suurtakaan neuvoa antavaa antia.  Äänen sävyeroista ei kannata liikaa välittää.

Vertailemalla löyty paras vaihtoehto

Kuunteleminen hyvässä liikkeessä, kontrolloiduissa olosuhteissa (=kokonaan hyvässä systeemissä), vasta kertoo totuuden.  Se on yleensä paras mahdollisuus erottaa jyvät akanoista, lähes aina paljon parempi, kuin esim. kotikuuntelu omassa setissä.

Liikkeemme valikoimissa on monia erilaisia vahvistimia.  Kaikki eivät ole musikaalisesti ottaen täydellisiä, jos mikään.  Eikä olekaan.  Mutta ne ovat omissa hintaluokissaan vähintään kärkikastia.  Usein päihittävät kalliimpiakin kilpailijoitaan.  Absoluuttista huippua vahvistinmaailmassa edustavat Linn Klimax vahvistimet, nekin ovat valikoimassamme.  Ne eivät ole halpoja, mutta siitä huolimatta niitä voidaan pitää  varsin kohtuullisen hintaisina verrattuna moniin epätarkemmin musiikin rakenteita  toistaviin vahvistimiin markkinoilla.  Myös  ja Naim NAC552/NAP500 ovat absoluuttisesti huippuluokan vahvistimia.  Tässä ovat maailman vahvistinten kärjet.

Erilliset ja integroidut 

Periaatteessa parhaat tulokset saadaan erottamalla etuvahvistin ja päätevahvistin toisistaan.  Tähän on useita syitä.  Mm. erilliset virtalähteet ja kotelot.  Siis periaatteessa näin on.  Toki paremman laatuinen integroitu vahvistin päihittää mennen tullen heikompilaatuiset erilliset vahvistimet.  

Usein näkee mainittavan, että signaalitiet ovat vahvistimissa suunniteltu mahdollisimman lyihiksi.  Niin onkin hyvä.  Mutta tätä ei pidä sekoittaa siihen, että systeemi olisi parasta rakentaa ilman etuvahvistinta.  Näin ei ole asianlaita.  Mitä pienemmin askelin vahvistus tehdään, sitä paremmin herkkä signaalirakenne säilyy.  

Hyvä etuvahvistin tuo usein paremman lopputuloksen, kuin esim. soitin, josta säädetään voimakkuutta, suoraan kytkettynä päätevahvistimeen.  Säätö-, kytkin- ja vahvistusteknologia ei yleensä näissä soittimissa ole samalla tasolla, kuin hyvätasoisessa etuvahvistimessa.  Etuvahvistin siellä soittimenkin sisällä on.  Ei kuitenkaan yleensä hyvän etuvahvistimen tasoinen.  Joskut tämä voi toki olla toisinkin päin, jos vertailtava etuvahvistin on heikkolaatuinen.

Viimeinen periaatteellinen silaus 

Kun koko systeemi on hiottu huippuunsa alkaen huippuäänilähteestä, kaapeleista ja vahvistimista ja päättyen kaiuttimiin, voidaan astua askel eteenpäin aktivoimalla kaiuttimien jakosuodatus.  Normaalisti kaiuttimissa on passiivinen jakosuodin, joka jakaa signaalin tehovahvistimien jälkeen, juuri ennen kaiutinelementtejä, diskantti- keskiääni- ja bassoelementille.  

Jakotaajuuksien lukumäärästä riippuen kaiutinta kutsutaan 2-, 3-, 4-, 5- jne. jakoiseksi kaiuttimeksi.   Kun kaiutin aktivoidaan, käytetään jakosuodatusta heikkovirtatasolla ENNEN tehovahvistimia.  Tästä on monenlaista etua.  

Ensiksikin suodatus voidaan parhaimmillaan tehdä hienovaraisemmaksi ja signaalin laatua säästäväksi.  Toiseksi tehovahvistinten toiminta on helpompaa, koska yksi vahvistin joutuu työskentelmään vain rajatulla taajuuskaistalla.  Tämäkin säästää herkkää signaalirakennetta.  Kolmanneksi, vahvistimet kytkeytyvät suoraan kaiutinelementteihin ja normaali passiivinen jakosuodin jää pois tästä välistä.  Tämä tarjoaa vahvistimelle huomattavasti paremmat mahdollisuudet ottaa kaiutin otteeseensa ja panna se tekemään tismalleen vahvistimen käskytyksen mukaisesti.  ...Säästää herkän musiikkisignaalin laatua!  Neljänneksi, passiivinen jakosuodin syö valtavasti vahvistintehoa vaikeuttamalla vahvistimen näkemää kuormaa.  Tästäkin säästytään aktiiviajossa.

Aktiivinen jakosuodinpiiri on aina räätälöitävä käytettäville kaiuttimille.  Tämä rajoittaa aktiivijärjestelmien kokoamista merkittävästi.

Pahinta on tehdä aktivointi heikkolaatuisella systeemillä, sillä se vain tuo systeemin ongelmat ja virheet mahdollisimman tarkasti esiin.  Aktivointia ei pitäisi tehdä halvalla laadulla vain kaiuttimen "nopean potkun" aikaansaamiseksi.  Tätä valitettavasti esiintyy markkinoilla.  Aktivointi on oikea toimenpide vasta siinä vaiheessa, kun koko systeemin on jo viety kovalle tasolle - silloin tulokset ovat mainiot.  

On muistettava, että yksi erinomainen vahvistin, normaalisti passiivikaiuttimia ohjaamassa on selvästi parempi ratkaisu, kuin iso nippu heikompilaatuisia vahvistimia ajamassa kaiuttimia bi-amp, tri-amp konfiguraatiossa tai sussiunakkoon sentään -  aktiivisesti!

Fiksuinta suunnittelua ja toteutusta pieteetillä

Linn Chakra päätevahvistimet (Klimax Twin, Akurate ja Majik, myös integroituna) osoittavat  erityisen modernia innovatiivisuutta.  Tätä ovat sekä Chakra vahvistintopologia, että pitkän kehityspolun kulkenut, tuore Linn Dynamik hakkurivirtalähde, joka kykenee puhdistamaan syötetyn jännitteen paremmin, kuin perinteiset virtalähteet tai virtasuotimet.  Se on ehkä paras virtalähde mitä tähän mennessä on tehty kuluttajalaitteisiin. 

Erityistä lisäarvoa Majik ja Akurate -sarjojen Chakra vahvistimissa tarjoavat aktiivisten jakosuodinkorttien paikat vahvistinten sisällä.  Linn on valmistanut sopivat suodinkortit kaikille Linn kaiuttimille.  Käyttämällä Linn kaiuttimia ja vahvistimia, aktivointi on erittäin helppoa.  Liike asentaa sopivat jakosuodinkortit vahvistimiin ja esim. monikanavainen päätevahvistin voi hoidella koko aktiivivahvistuksen yhdessä ainoassa vahvistinkotelossa.  

Linnin teknologian yksi nerokkuus on suunnitella edullisemmin valmistettavaa huippuelektroniikkaa.  Ts. Linnin panostama suunnittelu tulostuu äänenlaadun lisäksi kuuntelijan kukkarossa.  Jopa referenssisarjan Klimax vahvistimet ovat varsin edullisia vrt. monen muun valmistajan tarjoamat huippumallit.

Naim Audio puolestaan valmistaa perinteisiin virtalähteisiin perustuvia, pitkälti keskenään samoihin vahvistintopologioihin perustuvia vahvistimia.  Ne on kuitenkin kehitetty hyvin pitkälle piirikorttisuunnittelun, virta- ja maajohtimien erittelyn, moninkertaisten jänniteregulaatioiden, kotelorakenteiden ja piirikorttiripustusten suhteen.  Sitä kautta Naim on kehittänyt musiikintoistolaatuaan eteenpäin ja päässyt myös pitkälle omalla polullaan.  Naimien valmistustapa ei kuitenkaan ole halpa.

Exposure noudattelee Naimin tapaan perinteisiä linjoja.  Exposure on edullisin tapa päästä todelliseen live-tunnelmaan äänitteiltä.  Siis hyvä polku lähteä liikkeelle.  Toisto on musikaalista, Exposurellakin.  

Exposuren 3010s2 tai MCX sarja voi myös olla ns. lopullinen ratkaisu varsin korkealla tasolla.  Selvästi Linnin ja Naimin yläkerrosten laitteita edullisemmin, jos ei ehkä aivan samalla tasolla, mutta absoluuttisesti ottaen Exposure MCX on varsin lähellä.  Sen tarjoamassa toistossa on omat vahvuusalueensa aivan huipputasolle.  

Exposuren merkittävän hintaedun takana on hajautettu tuotanto.  Suunnittelu ja kokoaminen tapahtuvat Englannissa, kun taas useimmat osat valmistetaan Malesiassa.  

Omalla tasollaan myös Heed Audio nauttii samanlaista hinta/laatu etua Exposuren kanssa.  Heedillä syy on unkarilainen valmistus.  Se tarjoaa hintaansa parempia äänellisiä tuloksia, sillä yrityksellä on brittiläisen suunnittelun ja alihankinnan tausta.  

Stereo vai monikanava

Huippuvalmistajilla sillä ei ole suurta merkitystä äänen laadulle.
Parhaat monikanavavahvistimet soittavat musiikkisignaalia niin hyvin, että tuskin monenkaan valmistajan 2-kanavaiset pärjäävät niille. Esim. Linnillä on peräti neljä monikanavaetuvahvistinta, jotka kaikki ovat selvästi omaa luokkaansa monikanavaisessa maailmassa.  

Siitäkään ei kannata tehdä vääriä johtopäätelmiä huippuvalmistajien tuotteissa, vaikka vahvistin olisi yhdistelmä soittimesta, virittimestä tms.   Valmistaja, joka tekee kaikesta hyvää, tekee sitä myös yhdistelmistä.
Tietenkin huippureferenssilaitteet ovat parempia ja puritaanisia, mutta useimmille riittää vähempikin.  Kannattaa huomata, että heikomman valmistajan referenssilaitteetkaan eivät pärjää huippuvalmistajan integroiduille.  Linn ja Naim yhdistelmälaitteet ovat erinomaisia musiikkilaitteita.

 

Voisimme itse elää varmaan minkä tahansa alla olevan laitteen kanssa.  Ne ovat niin hyviä.  Mutta mieluiten tietenkin ylimpien laatikoiden yläriveistä, heheh!  Naimin ja Linnin huippulaitteet ovat molemmat maailman huippua.  Sillä tasolla ei musiikin puolesta ole kovin merkittävää eroa, kummat valitsee.  Molemmat lupaavat taivaat musikaaliselle elämälle.  Ja sen tekevät myös Exposuren kärkilaitteet.

Teemme työtä yhtenäisen ja selkeän musiikintoistollisen laatukäsityksen mukaiset kriteerit täyttävien laitteiden kanssa.  Voit luottaa siihen, että saat meiltä suoraa tietoa ja mielipiteitä laitteittemme kyvyistä sekä demoja, joissa voit itse omin korvin todentaa, mitä tarkoitamme.  Olemme myös olleet uranuurtaja Suomessa paremman musiikintoiston tuomisessa Suomen markkinoille.  Olemme ensimmäisenä tuoneet Suomeen parhaat musikaalisen toiston ymmärtävät kärkivalmistajat:  Linn Products,  Naim Audio, Exposure High Fidelity Electronics, Lejonklou, Heed Audio, Neat Acoustics.  Suosi siis Musiikin.com -liikettä, jossa panostetaan paljon siihen, että osaisit hankkia itsellesi parhaan mahdollisen musiikintoiston kotiisi.   Ja jossa ei suostuta myymään mitään sanomatonta, keskinkertaista hifiä.  Turvallisin liike musiikin ystävälle.

 

Tuotesivuille:

         

 

 


 

 

 

 

 

 

 

                    

       Lejonklou KIKKIN Preamplifier                           Firestone Audio MASS Preamplifier
                                                                                    + Big Joe IV Mono Power Amps   

 

 

                            

      KingRex Preamplifier                                            KingRex PREference Preamplifier

 

                                         

      Heed Audio Luna Preamplifier                       Heed Canopus Mono Power amplifier