Espoon kaupunginkirjasto, kauppakeskus Iso Omena - Soften paneelit

 

Huoneakustiikka

 

Huoneakustiikka on usein se tekijä, johon suomalaisessa asunnossa törmätään, kun pyritään toistamaan ääntä ja musiikkia huonetiloissa.  Basso kumuaa tai/ja korkeat taajuudet kaiukuilevat kovaan tapaan.  

Toisaalta ongelmat voivat tulla esiin jo normaalin elämän ja puheen häiritsevän voimakkaana  kaiuntana.  Näin monissa kovapintaisissa, korkeissa olohuoneissa nykyään käy.  Toisinaan alakerran ja yläkerran välillä ääni kulkee portaikon välittämänä aivan liian voimakkaana.

Kovatkin epätasaiset pinnat diffusoivat, heijastelevat ääniä eri suuntiin ja saavat toisinaan äänen voiman kuulostamaan vaimeammalta.  Pehmeät pinnat absorpoivat eli ikäänkuin imevät ääniä eri taajuuksilla vaihtelevasti ja näin vaimentavat äänen heijastumista eteenpäin.

Pahimmillaan akustiset ilmiöt tuhoavat myös musiikin rakenteita tappaen elävyyden ja rikkoen koherenssin musiikista ja sen sisäisistä aikarakenteista. Näistä asioista kerromme mielellämme lisää liikkeessämme.

Musiikin.com tarjoaa usean kotimaisen valmistajan valmiita tuotteita.  Puuvalmisteiset valmiit elementit ovat Jouko Kärkkäisen suunnittelemia Ply -elementtejä.  Huopaprässätyt elementit ovat Soften Oy:ltä.   Saltexin valmistamat ryijytaulut voi viimeistellä samalla pinnalla varustetuilla tyynyillä samassa huoneessa.  Wigfoamin paneelit ovat vaahtomuovia ja vaikuttavat vaimentavasti myös alempiin taajuuksiin.  

Nyt voit akustoida ja samalla rakentaa näyttäviä sisustuksellisia kokonaisuuksia muotoja ja värejä sommitellen.  

Tule käymään liikkeessämme ja tutustumaan eri vaihtoehtojen mallipaneeleihin!

 

 


PLY -elementit

Puuraamiin rakennettua aaltoilevaa 0,45 mm ohutta kerrosvaneeria.
Koko 60x60 cm.  Asennetaan helposti pienryhmiksi yhdellä mukana tulevalla,
säädettävällä kiinnitysruuvilla per levy.  Isommille ryhmille rakennetaan seinään
yksinkertainen koolaus levyjen tueksi.  Elementtien sisään voidaan lisätä akustinen villa ja perforoidut Sky/Moon/Matrix -elementtiversiot ovat akustisesti eniten vaimentavia.

Aaltokuvio on jatkuva pysty tai vaakasuunnassa.  PLY1 ja PLY2 elementeissä aaltokuvio on eritaajuuksista.  Tämä elementti on erittäin näyttävä oikein sijoitettuna.  Se on todellinen katseenvangitsija niin kodeissa kuin toimistoissakin.

     

 

          
 
PLY elementit olivat muotoilija Jouko Kärkkäisen lopputyö Taideteollisessa korkeakoulussa. 

 

 


 

Korkealaatuiset, kauniisti muotoillut akustiikkaelementit parhaimmillaan kruunaavat kodin ainutlaatuisen tyylikkääksi.  Asiakkaamme sovelsi mustavalkoiseen sisustukseensa näyttävän kokoonpanon Ply Grey-elementeistä.   Lopputulos on mielestämme hyvin onnistunut:

 


 

Soften paneelit

 

 

Soften on uusi kätevä akustiikkatuote, joka sopii erinomaisesti useimpiin suomalaisiin koteihin ja toimistoihin.  Soften -paneelit on helppo kiinnittää joko nurkkaruuvein tai kaksipuoleisin tarrateipein, jotka ovat valmiiksi asennettuja elementtien takanurkkiin.

Paneelit voidaan päällystää erilaisin kankain ja siten myös printatuin kuvin.
Vakiovärejä huovalle ovat luonnonvalkoinen, vaalea ja tumma harmaa ja musta.

Elementtien koko on 55 x 55 cm.  Yhdistelemällä eri värejä ja suuntaamalla vuorosuuntiin tulee pinnasta elävä ja akustisesti hyvin toimiva.  Toisaalta voidaan myös asetella kaunis jatkumo aaltomaiselle pintakuviolle.

 

Akustiikkaelementeistä voi myös asentaa riippuvan mobilen tai vaimentaa kovaa kattopintaa sopivasta kohdin.  Loiva aalto paneeli on tyyppiä S1.
Mikäli sisällä on akustinen villa, on tyyppi S1e.

 

 

    Aaltomaisen elementin lisäksi Sofen valmistaa myös kuvioitua elementtiä, josta voi koota erilaisia reliefimäisiä pintoja.   Hinta on sama.  Valkoisena erittäin upea!  Tyyppi on S2.

 

Uusin malli on tiheämpi aaltokuvio, S3.

 

 

Soften Wallpanels 

Koko 55 x 55 x 5 cm.
Materiaalina 100 % polyesterihuopa.
Valmistettu ilman liuottimia ja muita kemikaaleja. 
Materiaali on kierrätettävää.
Akustisen absorptiosuhteen määritys 
laboratoriossa ISO 354:2003 mukaan.
Palonkesto vastaa luokkaa SL1.
Turvallinen, ei hajoavia osia.
Valmistettu Suomessa.
Akustiikkatäyte

Materiaali valmistettu joko kierrätetyistä 
tai uusista polyesterikuiduista.
Materiaali on kierrätettävää.
Lämmönjohtavuus: λ = 0,045 W/mK.
Paloluokitus (EN 13501-1:2002): B-s1,d0.
Kuituraaka-aineen päästöluokka: M1. 
Allergia- ja astmaliiton myöntämä Allergiatunnus.
Valmistettu Suomessa

 

Erikoisvärit ovat vain hivenen arvokkaampia ja toimitusaika on n. 4 vkoa.  Värejä on valittavissa Luna ja Europost värikartoista yllä.


 

Espoon kaupunginkirjastoihin asennettiin 2009/ 2010 vaihteessa runsas määrä Soften akustiikkapaneeleita (kannattaa käydä katsomassa suuria pintoja luonnossa!)
Siis kauppakeskus Iso Omenan ja kauppakeskus Entressen kirjastoissa.

 

Yllä Soften Air väliseinäkkeitä.  Paneelityyppi kuvassa on Soften Air S1e.

 

Olemme toimittaneet Soften paneeleita kotien lisäksi myös monien toimistojen
vaimennuksiin ja esim. kokoushuoneisiin.  

 

Yllä ja alla kuvat Teoston kokoustiloista
Kaikuvissa kokous- ja luentotiloissa on raskasta keskustella ja oppia.
Sopiva akustointi voi auttaa merkittävästi.  

Yllä Soften S4e.  Alakuvassa, vastakkaisella seinällä S3e.
Myös silmä keskittyy nyt selvästi paremmin valkotaululle:

Huom! Paneelit on mahdollista sävyttää myös esim. jalopuukalusteiden väriin valitsemalla värikankaalla pinnoitetut paneelit.  Näin saavutetaan tarvittaessa istuvuus myös arvokkaammin värisävyin sisustettuihin tiloihin.  Tai voidaan käyttää piristäviä kontrastivärejä, kuten punaisia tai eri ruskean sävyjä sisältäviä kokonaisuuksia.

 


 

Ryijytaulut   

Valikoimassamme ovat myös ADA-ryijytaulut.

Tauluja saa kahdessa koossa, 40 x 100 ja 40 x 150 cm eikä mikään estä
sijoittamasta useampaa ryijytaulua ryhmäksi.  Ryijytaululla voi elävöittää
akustointia esim. käyttämällä osittain akustiikkaelementtejä, ja toisella seinällä
ryijytauluja.  Lisäksi valikoimassamme on ryijytauluihin täysin sopivia
sohvatyynyjä sekä istuttavia lattiatyynyjä.  

Tyynyissä on sama ryijymateriaali, kuin ryijytauluissa.
Materiaali on kestävää polypropeenia, joka on allergia- ja antistaattikäsiteltyä.

      

 

Tyynyissä on joko valkoista lankaa, tai valkoisen lisäksi toinen, värillinen lanka.
Värikoodit ovat: va/51, va/be60, va/ha56, va/mu50.

 

 

Mallit akustiikkaelementeistä, ryijytaulusta ja tyynyistä nähtävinä liikkeessämme.
Tervetuloa tutustumaan!


 

 WIGFOAM 

 

 

 

Mielenkiintoinen, tuore valikoima vaahtomuovista profiloituja akustointipaneeleita.

Wigfoam -paneelit myydään pienissä sarjoissa (alk. 4 kpl sarjat) ja ne ovat
itsekiinnittyviä.  Koko takapinta on tarttuva ja kiinnitys kestää jopa useimmissa kattomateriaaleissa.  Koska osa paneeleista on kohtalaisen paksuja rakenteeltaan, ne kykenevät vaimentamaan paremmin myös hieman alempia äänen taajuuksia.

Eri malleja ovat pinnoittamattomat mallit, kuten sahamainen SAW, uramainen WEDGE sekä nylonkuidulla pinnoitetut, hienostuneemmat FLOCK -sarjan aaltomaiset SINE ja SLOW-SINE, joissa on siniaaltomainen pintaprofiili.  Lisäksi tarjolla on neutraalimpi KAARI paneeli.

Myös Wigfoam on Suomalaista suunnittelua.  Toimitusajat ovat  muutama viikko tilauksesta.

Pyrimme lisäämään WIGFOAM:n hinnastoomme heti, kun saamme uudet hinnat.

 

FLOCK SINE

Moduulikoko 80x40x10 cm
Pakkauksessa 4 tai 8 kpl

FLOCK SLOW SINE  

Moduulikoko 80x40x10 cm
Pakkauksessa 4 tai 8 kpl

 

 

 

 

 

FLOCK KAARI

Moduulikoko 51x51x8 cm
Pakkauksessa 6 kpl

 

 

FLOCK SAW

Moduulikoko 80x40x10 cm
Pakkauksessa 4 tai 8 kpl

 

 
 

 

SAW STANDARD

Moduulikoko 80x40x10 cm
Pakkauksessa 8 kpl

 

 

WEDGE STANDARD

Moduulikoko 80x40x7 cm
Pakkauksessa 8 tai 16 kpl

 

 

SINE STANDARD

Moduulikoko 80x40x10 cm
Pakkauksessa 8 kpl

 

 

FLOCK -sarjan nylonkuitupinta on
kuin ohut nukkamainen sametti.
Pintakäsittely antaa syvyyttä väreihin saaden paneelit näyttämään tyylikkäiltä.

STANDARD -sarjan pinta on
kuin pelkistetty vaahtomuovi. 
STD-paneelit ovat kokonaan samaa
materiaalia.

WIGFOAM paneelit tulevat
paperilla suojatulla liimaselällä.
Suojapaperin poiston jälkeen
paneelit ovat suoraan kiinnitettävissä
alustaansa.

 

 


 

 

Akustiikasta

Tilan äänimaailma vaikuttaa huomattavasti ihmisten viihtyvyyteen ja hyvinvointiin. Kaikuvilla tiloilla ja häiritsevillä äänillä on useita negatiivisia vaikutuksia. Tilan akustiikkaa voidaan kuitenkin parantaa ja hallita, joten siihen kannattaa kiinnittää huomiota. Hyvä akustiikka on erittäin tärkeää niin julki- kuin kodintiloissakin. 

Jälkikaiunta-aika

Akustiikan yhteydessä puhutaan usein jälkikaiunta-ajasta, joka tarkoittaa nimensä mukaisesti kaiun kestoa. Äänilähteen sulkeuduttua ääni kuullaan vielä vähän aikaa. Tämä johtuu siitä, että ääniaalto heijastuu tilan pinnoista. Se, kuinka kauan ääni on kuultavissa äänilähteen lopetettua toimintansa, määrittää jälkikaiunta-ajan. Tarkasti määriteltynä jälkikaiunta-aika on aika, jonka kuluessa äänenvoimakkuus laskee 60 dB äänilähteen lopetettua toimintansa.

Kun jälkikaiunta-aika on lyhyt, puhujan edellinen sana ehtii vaimentua, ennen kuin kuulija kuulee seuraavan sanan. Tällöin puhe erottuu hyvin. Vastaavasti jälkikaiunta-ajan ollessa pitkä puheen erotettavuus on heikkoa. Ihmisillä on tällöin tapana korottaa ääntään tai katsoa esimerkiksi televisiota kovemmalla äänellä. Seurauksena on entistäkin meluisampi työ- tai asuinympäristö.

Äänenvaimennus

Tilan koko ja muoto sekä äänenvaimennusmateriaalin määrä ja sijoittelu vaikuttavat ratkaisevasti jälkikaiunta-aikaan. Seinäpinta-alan kasvaessa myös jälkikaiunta-aika kasvaa, ellei tilassa ole tarpeeksi ääntä absorboivia pintoja. Äänenvaimennusmateriaalia lisäämällä ja sitä hyvin sijoittelemalla voidaan parantaa tilan akustiikkaa ja lyhentää jälkikaiunta-aikaa. 

Tilassa käytetyt materiaalit vaikuttavat suuresti tilan akustiikkaan. Kovat ja ääntä heijastavat pinnat eivät juuri lainkaan vaimenna eli absorboi ääntä. Vastaavasti huokoiset materiaalit imevät ääniaaltoja ja vaimentavat tehokkaasti häiritseviä, kaikuvia ääniä, mikä tekee niistä hyviä äänenvaimennusmateriaaleja. Tilojen akustointi tulisi toteuttaa tasapainoisesti siten, että kovan pinnan vastapuolella olisi aina ääntä absorboivaa pintaa. 

Äänenvaimennus- eli absorptioluokat

Äänenvaimennus- eli absorptioluokat ovat A, B, C, D ja E standardin EN ISO 11654 mukaan. Vaimennuskyky mitataan taajuuksilla 200–5000 Hz. Tuotteilla, jotka kuuluvat absorptioluokkaan A, on paras vaimennuskyky. Vastaavasti tuotteet, jotka kuuluvat absorptioluokkaan E, vaimentavat ääntä heikoiten.

Soften akustiset sisustuspaneelit kuuluvat ilman erillistä akustiikkatäytettä absorptioluokkaan C (EN ISO 11654). Akustiikkatäytteellä varustetut paneelit kuuluvat parhaaseen mahdolliseen äänenvaimennus- eli absorptioluokkaan A (EN ISO 11654). 

Asuinympäristö

Vaikka suuri osa ajasta vietetään asuintiloissa, ääniolosuhteiden parannuksia ei ole kotipuolella juurikaan tehty. Vähitellen on kuitenkin alettu kiinnittää yhä enemmän huomiota sekä valmiiden asuntojen että vasta rakenteilla olevien asuntojen akustiikkaan.

Suosituiksi tulleet korkeat ja avoimet tilat ovat hyvin haasteellisia akustiikan kannalta, koska akustointi on aina sitä vaikeampaa, mitä korkeampi tila on. Lisäksi, kovat, ääntä heijastavat pinnat, suuri ikkunapinta-ala ja ovien poistuminen aiheuttavat akustisia ongelmia. Kodin äänimaailmaa pystytään kuitenkin parantamaan huomattavasti helpommin ja vähemmällä äänenvaimennusmateriaalin määrällä kuin esimerkiksi avotoimistoissa ja julkitiloissa.

Työympäristö

Työ- ja toimistotiloissa tulee kiinnittää erityistä huomiota tilan akustiikkaan, koska sillä on suuri vaikutus työntekijöiden henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Hyvä akustiikka helpottaa muun muassa kommunikointia ja työtehtäviin keskittymistä, parantaa suorituskykyä ja työtehoa, lieventää stressiä ja lisää työntekijöiden viihtyvyyttä. Työympäristön tulee olla akustisesti hyvin toimiva.

Suosituksi tulleet avotoimistot ja joustavat työpisteet asettavat erityisiä haasteita tilan akustiikalle. Yksi avotoimistojen suurimmista ongelmista on häiritsevä melu. Se alentaa tuottavuutta, aiheuttaa väsymystä sekä saa aikaan useita negatiivisia jälkivaikutuksia. Työntekijät häiriintyvät avotoimistoissa taustamelusta, ulkoa tulevasta melusta sekä erityisesti muiden ihmisten puheesta ja sen erottuvuudesta. Avotoimistoissa tuleekin kiinnittää hyvin paljon huomiota häiritsevän puheäänen vaimentamiseen.

Melutasoon voidaan vaikuttaa lisäämällä tilaan äänenvaimennusmateriaalia ja sijoittelemalla sitä oikeisiin kohtiin. Kun melutasoa saadaan alemmas, ihmiset eivät enää koe tarpeelliseksi korottaa ääntään vaan alkavat huomaamattaan puhua aikaisempaa hiljaisemmalla äänellä. Tämän seurauksena taustamelu alenee entisestään ja työympäristön akustiikka paranee. 

 


 

 

  

                  

 

 
Muista myös huippuluokan musiikin- ja teatteritoistolaitteet, joita olemme tuoneet Suomeen saataville.  Parempi musiikintoisto kotona ei välttämättä ole kalliimpaa - joskus päin vastoin.  Mutta se on  musiikillisesti elämälle huomattavasti antoisampaa.  Filmit ja levyt heräävät uuteen eloon.  Linn on valmistaja, joka tekee kotiteatteritkin hyviksi musiikintoistajiksi.

Pyydä meitä esittelemään itsellesi sopivaa kokoonpanoa!